Kiintymyssuhteet ovat yksi ihmisen kehityksen ja hyvinvoinnin tärkeimmistä rakennuspalikoista. Ne muodostuvat jo varhaislapsuudessa, ja niiden vaikutus ulottuu koko elämänkaareen lapsuudesta aikuisuuteen ja vanhuuteen asti. Mutta mitä kiintymyssuhteet oikeastaan ovat, miten ne syntyvät ja minkälaisia seurauksia niillä voi olla? Tässä kirjoituksessa pureudutaan kiintymyssuhdeteoriaan ja sen käytännön merkitykseen, sekä pohditaan, miten voimme tukea turvallisten kiintymyssuhteiden syntymistä niin perheissä kuin muissakin ihmissuhteissa.  

Mitä kiintymyssuhteet ovat? 

Kiintymyssuhde on vuorovaikutuksen tuote. Se tarkoittaa emotionaalista yhteyttä, joka muodostuu lapsen ja hänestä huolehtivan aikuisen (yleisimmin vanhemman) välille. Tämä suhde toimii pohjana lapsen tunne-elämän kehitykselle, itsesäätelylle ja sosiaalisille taidoille. Kiintymyssuhdeteoria sai alkunsa 1900-luvun puolivälissä psykoanalyytikko John Bowlbyn ja tutkija Mary Ainsworthin työstä. He havaitsivat, että lapsen varhainen suhde hoivaajaan vaikuttaa siihen, miten lapsi oppii säätelemään tunteitaan, hakee turvaa ja muodostaa suhteita muihin. 

Teorian mukaan lapsella on synnynnäinen taipumus hakeutua läheisyyteen ja turvaan oman hoivaajansa luo erityisesti stressin, pelon tai uuden tilanteen edessä. Tämä taipumus on evolutiivisesti järkevää, kun lähellä oleva aikuinen suojelee lasta vaaroilta ja auttaa selviytymään. Kiintymyssuhde toimii siis ikään kuin turvaverkkona, jolta lapsi voi ponnistaa tutkimaan maailmaa, mutta jonka luo voi palata, kun tarvitsee lohtua tai apua. 

Se syntyy arjen toistoissa: katseissa, kosketuksessa, sanoissa ja siinä, miten aikuinen vastaa lapsen viesteihin. Kun vastaus on useimmiten riittävän herkkä, ennakoitava ja kannatteleva, lapsi oppii, että apua on saatavilla ja maailma on tutkittavissa. Jos vastaukset ovat poissaolevia, ailahtelevia tai pelottavia, lapsi oppii toisenlaisen logiikan eli tavat suojata itseään ja selvitä.  

Temperamenttia ja kiintymyssuhdetta sekoitellaan joskus ja sitä, mikä vaikuttaa mihinkin. Temperamentti kertoo millä tavalla hermosto reagoi, kun kiintymyssuhde kertoo mitä odotan ihmisiltä, kun tarvitsen turvaa. Temperamentti ei määrää kiintymyssuhdemallia, mutta se voi värittää sen ilmenemistä ja vaikuttaa siihen, miten aikuinen vastaa lapseen, tai lapsi vastaa aikuisen reaktioon ja siten vaikuttaa turvan kokemukseen. 

Kiintymyssuhteiden tyypit 

Pääasiallisia tyyppejä on tunnistettu neljä. On tärkeää muistaa, että nämä tyypit eivät ole leimoja tai pysyviä ominaisuuksia. Kiintymyssuhteet voivat muuttua elämän aikana erityisesti turvallisten ihmissuhteiden ja vuorovaikutuksen kautta. 

Turvallinen kiintymyssuhde 

Turvallisesti kiintynyt lapsi luottaa siihen, että hoivaaja on saatavilla ja tukena. Hän uskaltaa tutkia ympäristöään, tietäen että apua on saatavilla tarvittaessa. Turvallinen kiintymyssuhde ennustaa usein hyviä sosiaalisia taitoja, joustavuutta ja kykyä muodostaa läheisiä ihmissuhteita myös myöhemmin elämässä. Aikuisuudessä tämä näkyy joustavana säätelykykynä läheisyyteen ja itsenäisyyteen. 

Välttelevä kiintymyssuhde 

Välttelevästi kiintyneet lapset ovat oppineet, että heidän tarpeisiinsa ei aina vastata. He saattavat vaikuttaa itsenäisiltä ja etäisiltä, mutta pinnan alla voi olla pettymyksen ja turvattomuuden tunteita. Myöhemmin elämässä tämä voi ilmetä vaikeutena luottaa muihin tai hakea tukea. Aikuisuudessa voi näyttäytyä vaikeudelta näyttää tarvitsevuutta, läheisyys tuntuu kuormittavalta ja vaikeutena ilmaista tarpeita. 

Ristiriitainen (ambivalentti) kiintymyssuhde 

Ristiriitaisesti kiintynyt lapsi kokee hoivaajan käyttäytymisen epäjohdonmukaisena: joskus hän saa tarvitsemaansa tukea, joskus ei. Tämä voi johtaa voimakkaisiin tunteenpurkauksiin, epävarmuuteen ja takertuvuuteen. Aikuisuudessa voi olla vaikeuksia tasapainoilla läheisyyden ja erillisyyden tarpeiden välillä ja voi näkyä epävarmuutena, takertumisena tai voimakkaana pelkona hylätyksi tulemisesta. 

Jäsentymätön (disorganisoitunut) kiintymyssuhde 

Turva ja pelko sekoittuvat samaan suhteeseen (fright without solution) esimerkiksi tilanteissa, joissa aikuinen käyttäytyy arvaamattomasti, laiminlyö tai on väkivaltainen. Tällöin lapsen on vaikea löytää johdonmukaista tapaa suhtautua läheisiinsä. Tämä voi heijastua monina psyykkisinä oireina myöhemmässä elämässä. Aikuisuudessa kaoottisia vaihteluita etäisyyden ja läheisyyden välillä ja usein yhteydessä traumatisoitumiseen ja säätelyn pettämiseen kuormituksessa. 

Kiintymyssuhteiden pitkäaikaisvaikutukset 

Varhaisilla kiintymyssuhteilla on kauaskantoiset seuraukset. Ne vaikuttavat paitsi siihen, miten lapsi suhtautuu muihin ihmisiin, myös hänen itsetuntoonsa, stressinsäätelyynsä ja kykyynsä selviytyä elämän haasteista. Turvallinen kiintymyssuhde on suojaava tekijä antan lapselle valmiuksia kohdata vaikeuksia, rakentaa luottamusta ja kehittää myönteistä minäkuvaa. Turvallisesti kiintyneet lapset ovat yleensä joustavampia ja sopeutuvampia niin sosiaalisesti kuin tunne-elämässäkin. 

Turvattomat kiintymyssuhteet voivat puolestaan altistaa monenlaisille haasteille, kuten ahdistuneisuudelle, masennukselle, vaikeuksille ihmissuhteissa sekä käyttäytymisongelmille. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kiintymyssuhde ei määritä ihmisen kohtaloa: ympäristön muutokset, turvalliset aikuiset ja korjaavat kokemukset voivat vaikuttaa myönteisesti myös myöhemmässä elämässä. 

• Tunteiden säätelyn vaikeudet: hermosto ei opi rauhoittumaan toisen avulla → heilahdukset ylivireyden ja alivireyden välillä. 

• Luottamuksen ja läheisyyden haasteet: vaikeus turvautua; pelko hylkäämisestä; tarve pitää ihmiset etäällä. 

• Minäkuvan ja arvon kokemuksen horjuminen: “olenko arvokas, jos en suoriudu / jos tarvitsen toista?”. 

• Arjen ja ihmissuhteiden kuormitus: mustavalkoisuus, nopeat reaktiot, riitojen korjauksen vaikeus. 

• Alttius traumatisoitumiseen: jos ympäristössä jatkuvaa turvattomuutta, hylkäämistä tai väkivaltaa hermosto voi oppia pysymään hälytystilassa. Yksilön mekanismeista riippuen voi johtaa erilaisiin kehityksellisiin haasteisiin tai kompleksiseen traumatisoitumiseen. 

Kiintymyssuhteet aikuisiässä 

Vaikka kiintymyssuhteiden juuret ovat varhaislapsuudessa, niiden merkitys ei rajoitu vain ensimmäisiin elinvuosiin. Aikuisenakin meillä on taipumus hakea läheisyyttä, tukea ja ymmärrystä toisilta ihmisiltä. Kiintymyssuhdeteoriaa onkin laajennettu koskemaan parisuhteita, ystävyyssuhteita ja jopa työelämän vuorovaikutustilanteita. Se, miten koemme läheisyyden ja turvan, vaikuttaa tapaan olla yhteydessä muihin ja reagoida esimerkiksi konflikteihin ja stressiin. 

Aikuisten kiintymyssuhteet heijastelevat usein lapsuudessa opittuja toimintamalleja, mutta ne ovat myös muovautuvia. Parisuhteessa turvallinen kiintymyssuhde näkyy kykynä luottaa, olla haavoittuvainen ja jakaa tunteita avoimesti. Turvattomat kiintymystyylit voivat puolestaan johtaa esimerkiksi mustasukkaisuuteen, pelkoon hylkäämisestä tai vaikeuteen ottaa vastaan läheisyyttä. 

Kiintymyssuhde myös aikuisten välillä – mitä samaa, mitä erilaista? 

Kiintymyssuhteet eivät pääty lapsuuteen. Aikuisena ne jatkuvat niin sanottuina sisäisinä malleina: odotuksina ja kokemuksina siitä, voinko turvautua toiseen, kun minulla on hätä. Näiden mallien kohteita voivat olla puoliso tai läheiset ystävät. Myös terapiassa voidaan mallintaa, miten terve kiintymyssuhde toimii. 

Perusidea on sama kuin lapsena – haen turvaa ja säädän tunteitani yhdessä toisen kanssa – mutta tapa tarkastella asiaa on erilainen: 

• Lapsuudessa kiintymystä tutkaillaan yleensä käyttäytymisen kautta  

• Aikuisuudessa sitä kartoitetaan useammin kertomusten ja itsearvioiden avulla, eli miten ihminen kuvaa suhteitaan ja odotuksiaan. 

Aikuissuhteissa puhutaan usein neljästä tyylistä: 

1. Turvallinen 
2. Välttelevä (dismissing) 
3. Ahdistunut/takertuva (preoccupied) 
4. Pelokas-välttelevä (fearful-avoidant) 

Nämä vastaavat osittain lapsuuden malleja, mutta eivät mene yksi yhteen. Ne ovat enemmänkin aikuisuuteen sovellettuja tapoja kuvata samaa ilmiötä. Tulen kirjoittamaan aikuisten maailmassa näkyvistä kiintymyssuhteista vielä tulevaisuudessa, joten en syvenny siihen enempää tässä. 

Turvallisen kiintymyssuhteen tukeminen 

Neuroplastisuus tekee mahdolliseksi, että uudet suhteet jättävät uusia muistijälkiä. Turvallisen kiintymyssuhteen syntymiseen ja säilymiseen voidaan vaikuttaa monin tavoin. Tärkeintä on sensitiivinen, ennakoiva ja johdonmukainen vuorovaikutus lapsen ja aikuisen välillä. Tämä tarkoittaa läsnäoloa, lapsen tarpeiden kuuntelua ja niihin vastaamista sekä myötätuntoa ja rajoja. Lapsen omien tunteiden ja kokemusten sanoittaminen auttaa häntä ymmärtämään itseään ja luottamaan siihen, että hänen tarpeensa otetaan vakavasti. 

• Korjaava suhdekokemus: turvallinen, ennakoitava ja lämmin vuorovaikutus (puoliso, ystävä, terapeutti, oma vanhemmuus). 
• Mentalisaation vahvistaminen: opitaan pitämään mieli mielessä – sekä oma että toisen – ja säätelemään tunteita yhdessä. 
• Selkeä arjen ennakoitavuus: rutiinit, siirtymämerkit, toistuvat sanat ja eleet ankkureina. 
• Rajan ja lämmön yhdistelmä: empatian sävyiset rajat: “näen sinut, ja samalla pidän raamit”. 
• Virhe→korjaus: ei tarvita täydellisyyttä, tarvitaan myös tervettä syyllisyyttä. 

Kasvattajan lisäksi opettajat ja muut ammattilaiset voivat tukea turvallisia kiintymyssuhteita tarjoamalla lapsille vakaita ja ennustettavia vuorovaikutussuhteita myös kodin ulkopuolella. Myös vertaistuki ja yhteisöllisyys vahvistavat lapsen kokemusta kuulumisesta ja hyväksytyksi tulemisesta. 

Kiintymyssuhteet perheiden kanssa työskentelyssä 

Perheiden kanssa työskenneltäessä kiintymyssuhteiden ymmärtäminen tarjoaa arvokkaan työkalun. Kun ammattilainen tunnistaa, miten kiintymyssuhteet vaikuttavat perheen vuorovaikutukseen, hän voi tukea turvallisempaa yhteyttä vanhemman ja lapsen välillä. 

Kiintymyksen ymmärtäminen auttaa kohdentamaan tukea: 

• Vanhemman reagointi lapsen tunteisiin: onko aikuinen saatavilla vai vetäytyykö/suuttuu? 
• Lapsen käyttäytyminen: takertuminen, vetäytyminen, voimakkaat reaktiot voivat olla suojaavia strategioita. 
• Vanhemman omat mallit: varhaiset kokemukset voivat toistua huomaamatta. 

Työskentelyssä korostuvat sensitiivinen vuorovaikutus, psykoedukaatio, traumatietoinen työote ja turvallinen ammatillinen suhde, jossa työntekijän oma läsnäolo ja säätely toimivat mallina. 

Kiintymyssuhde arjessa – 3 esimerkkiä 

• Vanhemmuus: turvallinen aikuinen säätelee itseään ja vastaa lapsen tarpeisiin. Välttelevä taipumus voi tehdä läheisyydestä kuormittavaa. Tietoisuus auttaa korjaamaan. 
• Parisuhde: ristiriitainen taipumus hakee varmuutta, välttelevä vetäytyy riidassa. Nimeä tauko ja sovi paluuajasta. 
• Työelämä: turvallisuus näkyy yhteistyökyvykkyytenä ja palautteen vastaanottona. Jäsentymättömän kiintymishistorian piirteitä voi kuormituksessa näkyä rajoissa ja stressinsäätelyssä – tietoinen säätely ja rakenteet auttavat. 

Usein kysyttyä 

Voiko kiintymyssuhde muuttua aikuisena? 
Voi. Uudet turvalliset suhteet ja toistuvat pienet korjaukset päivittävät sisäistä mallia ja rauhoittavat hermostoa. Eli tuovat turvaa. 

Onko tämä sama kuin temperamentti? 
Ei. Temperamentti kuvaa reagoinnin tyyliä. Kiintymyssuhde kuvaa opittua odotusta toisista ihmisistä. 

Onko jäsentymätön aina merkki väkivallasta? 
Ei. Mutta se liittyy vahvemmin pelkoon ja kaaokseen kuin muut mallit. Vaillejääminen ilman pelkoa näkyy useammin välttelevänä tai ristiriitaisena mallina. Pelon kokemus on kuitenkin subjektiivinen, joten tätä on vaikeaa mitata, minkä ihminen on kokenut pelottavaksi lapsuudessaan. Kokemukset jäävät sanattomiksi merkityksiksi, joita on vaikea kuvata jälkeenpäin.  

Kiintymyssuhteet ovat muovautuvia

Turvallinen kiintymyssuhde ei tarkoita täydellisyyttä, vaan riittävää hyvyyttä ja kykyä olla läsnä silloin, kun toinen tarvitsee ja juuri se riittää rakentamaan perustan kestävälle ja joustavalle suhteelle. 

Yksi kiintymyssuhdeteorian tärkeimmistä viesteistä on toivo. Kiintymyssuhteet voivat muuttua. Kun turva ja pelko ovat sekoittuneet, tarvitaan kannattelevaa suhdetta ja näkyväksi tehtyä korjausta. Pienet toistuvat teot voivat auttavat rakentamaan uudenlaista tapaa olla yhteydessä toisiin. 

Aikuisena voimme oppia tunnistamaan omia reaktioitamme, säätelemään tunteitamme ja rakentamaan turvallisempia suhteita. Tämä ei tapahdu hetkessä, mutta jokainen askel kohti ymmärrystä ja yhteyttä on merkityksellinen. 

---

Lähteet

Ainsworth, M. D. S., Blehar, M., Waters, E., & Wall, S. (1978). Patterns of Attachment: A Psychological Study of the Strange Situation. Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum.

Bartholomew, K., & Horowitz, L. M. (1991). Attachment styles among young adults: A test of a four-category model. Journal of Personality and Social Psychology, 61(2), 226–244.

Bowlby, J. (1969/1982). Attachment and Loss, Vol. 1: Attachment (2nd ed.). New York: Basic Books.

Cassidy, J., & Shaver, P. R. (Eds.). (2016). Handbook of Attachment: Theory, Research, and Clinical Applications (3rd ed.). New York: Guilford Press.

Duschinsky, R. (2020). The Idea of Attachment. London: Routledge.

Fonagy, P., Gergely, G., Jurist, E. L., & Target, M. (2002). Affect Regulation, Mentalization, and the Development of the Self. New York: Other Press.

Hazan, C., & Shaver, P. R. (1987). Romantic love conceptualized as an attachment process. Journal of Personality and Social Psychology, 52(3), 511–524.

Liotti, G. (2004). Trauma, dissociation, and disorganized attachment: Three strands of a single braid? Psychotherapy, 41(4), 472–486.

Lyons-Ruth, K., & Jacobvitz, D. (2016). Attachment disorganization from infancy to adulthood. In J. Cassidy & P. R. Shaver (Eds.), Handbook of Attachment (3rd ed.). New York: Guilford Press.

Main, M., Kaplan, N., & Cassidy, J. (1985). Security in infancy, childhood, and adulthood: A move to the level of representation. Monographs of the Society for Research in Child Development, 50(1–2), 66–104.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL). (n.d.). Lapsen ja vanhemman kiintymyssuhde. https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/vanhemmuus-ja-kasvatus/lapsen-ja-vanhemman-varhainen-vuorovaikutus/lapsen-ja-vanhemman-kiintymyssuhde/

Terveyskirjasto. (n.d.). Kiintymyssuhde. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01359

Sinkkonen, J. (2019). Kiintymyssuhteet elämänkaaressa. Helsinki: Duodecim.

Van IJzendoorn, M. H., Schuengel, C., & Bakermans-Kranenburg, M. J. (1999). Disorganized attachment in early childhood: Meta-analysis of precursors, concomitants, and sequelae. Child Development, 70(4), 1188–1218.

Waters, E., & Cummings, E. M. (2000). A secure base from which to explore close relationships. Child Development, 71(1), 164–172.