Kiintymyssuhde ei ole tunne. Se on säätelyjärjestelmä. Paljastinkohan koko jutun juonen jo ensimmäisessä lauseessa, mutta jatkathan lukemista.

Moni lapsi kantaa tälläkin hetkellä vanhempansa häpeää. Häpeää siitä, että tämä ei rakkaudesta huolimatta välttämättä ole turvallinen kiintymyshahmo, eli lapsen ja vanhemman suhteessa ei lapselle ole rakentunut riittävän turvallista kiintymyssuhdetta.

On olemassa vanhempia, jotka tuntevat koko kehossaan rakkauden lastaan kohtaan ja olisivat valmiita tekemään mitä tahansa lapsensa vuoksi. Samaan aikaan on lapsi, joka ei tunnekaan oloaan turvalliseksi, iloa tuovaksi ja riittäväksi, hyväksi omaksi itsekseen. Rakkaus ei riitä itsessään.

Moni vanhempi kantaa hiljaista häpeää siitä, miten on mahdollista, että rakastaa lastaan, mutta silti arki ja elämä on niin hankalaa. Kysymys ei useinkaan ole rakkaudesta vaan pikemminkin säätelystä. Taidosta, joka kehittyy vuorovaikutuksessa toiseen. Taito, joka siirtyy sukupolvelta toiselle, mutta näin ei kuitenkaan aina tapahdu.

Tämä tekee tunteesta monimutkaista. Vanhempi voi rakastaa lastaan ja silti olla kykenemätön toiminaan hänelle turvallisena kiintymyshahmona.

Tämä vanhemman kantama häpeä lankeaa usein lapsen kannettavaksi tavalla tai toisella. Kirjoitan siitä jossain kohtaa enemmän, mutta keskitytään tässä kirjoituksessa nyt rakkauden ja kiintymyssuhteen erottamiseen.

Miksi rakkaus ei itsessään luo turvallista kiintymyssuhdetta?

Rakkaus on tunne. Turvallinen kiintymyssuhde taas koostuu teoista ja kyvyistä, jotka ovat hermoston tasolla opittuja, vähän kuin taitoja. Rakkauden tunteminen ja kokeminen ei automaattisesti tarkoita, että vanhemman hermosto pystyy kantamaan lapsen kuormitusta. Tässä kohtaa syntyy ristiriita, jota voi olla vaikea käsittää tai hyväksyä, ristiriita, josta ei niinkään puhuta ääneen.

Vanhempi voi rakastaa lastaa ja silti hänen säätelykapasiteettinsa ei riitä kannattelemassa omia ja lapsen tunteita.

Vanhempi, joka itse on kasvanut turvattomassa ympäristössä, rakastaa lastaan enemmän kuin mitään. Silti hänen hermostonsa reagoi pelolla ja ylivirittyneisyydellä. Lapsi ei saa kokemusta ennustettavuudesta, vaikka rakkaus tunteena vanhemmalla olisikin vahvaa.

Kiintymyssuhde on säätelyä hermostolta hermostolle

Kiintymyssuhdeteoriaa kuvataan usein suhteen laatuna, mutta sitä voisi hyvin kuvata myös näin.

Kiintymyssuhdeteoria on teoria siitä, miten ihminen oppii säätelemään itseään toisen ihmisen avulla.

Lapsi, saatikka vauva, ei pysty rauhoittamaan itseään yksin, vaan tarvitsee siihen aikuisen hermoston, aikuisen katseen, äänen, kosketuksen, rytmin ja ennakoitavuuden. Nämä kokemukset rakentavat lapselle viestin:

·      Tunteeni on siedettäviä.
·      En jää yksin.
·      Maailma on ennustettava.
·      Olen hyvä tällaisena.

Jos taas vanhemman hermosto on itsessään yli- tai alivirittynyt, joka voi olla seurausta omista varhaisista kokemuksista värittäen nykypäivän tilannetta. Tämä voi näkyä pelokkuutena, ahdistuneisuutena, uupuneisuutena ja kuormittumisena. Tällöin vanhempi ei pysty tarjoamaan säätelytukea, vaikka haluaisi.

Tunne rakkaudesta on olemassa, mutta säätely ei toimi.

Vaikka ei aina osaa, ei tarkoita ettei välittäisi

Vanhempana saattaa ajatella, että jos kiintymyssuhde ei ole turvallinen tarkoittaa se auttamatta epäonnistumista vanhemmuudessa. Todelllisuudessa kyse ei ole moraalista, vaan kapasiteetista. Vaikkakin ajattelen myös, että terve syyllisyys saa meidät vanhemmat heräämään tähän aiheeseen ja tiedostamaan kehityskohteitamme ja ehkä mitä meidän tulisi hioa.

Hioa siksi, että kapasiteettia riittäisi jaettavaksi.

Kyvyttömyys säädellä ei tarkoita, ettei rakasta lastaan, ettei välittäisi tai ettei halua lapselleen parasta. Se tarkoittaa usein vain sitä, ettei vanhemmalle itselleen ole mallinnettu säätelyä. Ei ole saanut sitä, mitä nyt yrittää mallintaa eteenpäin.

On vaikea viedä eteenpäin jotain, mitä itse ei ole saanut oppia.

Teksti helpottavin osuus on tässä. Säätely on taito, mitä voi oppia missä iässä tahansa ja näin myös viedä eteenpäin.

Säätelyä voi oppia ja näin myös kiintymyssuhde vahvistuu

Kiintymyssuhde ei ole lukittu varhaislapsuuteen, vaikka sillä iso merkitys meidän matkallamme onkin. Aikuinen ja vanhempi voi oppia näitä taitoja pitkin matkaa:

·      Rauhoittumaan nopeammin.
·      Tunnistamaan omia triggereita.
·      Sietämään lapsen voimakkaita tunteita.
·      Palaamaan ristiriitoihin ja korjaamaan.
·      Toimimaan vähemmän reaktiivisesti.
·      Säätelemään ennen, kuin reagoi.

Kun vanhemman säätely kehittyy ja muuttuu, myös lapsen kokemus muuttuu. Lapsi ei tarvitse täydellisyyttä, eikä täydellisyys ole koskaan tavoiteltavaa vanhemmuudessa. Lapsi tarvitsee riittävää turvaa ja ennakoitavuuttaa.

Turvallinen kiintymyssuhde ei synny siitä, että vanhempi ei koskaan horju. Se syntyy, kun vanhempi palaa, korjaa ja ottaa vastuun omista reaktioistaan.

Vaikka rakkaus ei riitä, ei se ole ihan turhaakaan

Rakkaus on pohja kaikelle.

Säätely luo rakenteen yhteydelle.

Kiintymyssuhde on näiden vuoropuhelua yhteyden luomisessa ja ylläpitämisessä.

Rakkaus ilman säätelyä voi näyttäytyä epätasaiselta tai jopa pelottavalta. Säätely ilman rakkautta voi taas tuntua kylmältä, tai etäiseltä.

Kun nämä yhdistyvät syntyy kokemus turvallisesta vuorovaikutuksesta, missä toinen nähdään, toinen kestetään, tunnetiloja ei pelätä eikä ole pelkoa jäädä yksin.

Lopulta

Tämä kirjoitus ei ole vanhemmille, jotka eivät välitä. Tämä on niille, jotka välittävät liikaakin eivätkä ehkä aina osaa kohdistaa voimavarojaan järkevästi ja eivät toisaalta ymmärrä, miksi pelkkä rakkaus ei riitä. Kyse ei ole siitä, mitä tunnet. Kyse on siitä, miten olet oppinut säätelemään itseäsi vanhempana ja mitä voit opetella lisää koska vain.

Kokemus ei synny täydellisyydestä vaan riittävän hyvästä vanhemmuudesta, jota kohti voi uteliaasti edetä välillä terveen syyllisyydenkin innostamana.

Kiintymyssuhteista voi lukea lisää myös aikaisemmasta kirjoituksestani.

---

Lähteitä ja lisälukemista

THL – Kiintymyssuhteet ja varhainen vuorovaikutus https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/lapsiperheiden-palvelut/varhainen-tuki/vanhemmuus/kiintymyssuhteet

Helsingin yliopisto – Kiintymyssuhde lyhyesti https://growingmind.fi/kiintymyssuhde/

Center on the Developing Child, Harvard University – Serve and Return Interaction https://developingchild.harvard.edu/science/key-concepts/serve-and-return/

Ainsworth, M. D. S., Blehar, M. C., Waters, E., & Wall, S. (1978). Patterns of attachment: A psychological study of the strange situation. Lawrence Erlbaum.

Bowlby, J. (1969). Attachment and loss: Vol. 1. Attachment. Basic Books.

Fonagy, P., Gergely, G., Jurist, E. L., & Target, M. (2002). Affect regulation, mentalization, and the development of the self. Other Press.

Main, M., & Hesse, E. (1990). Parents’ unresolved traumatic experiences are related to disorganized infant attachment patterns. Infant Mental Health Journal, 11(3), 258–275.

Porges, S. W. (2011). The polyvagal theory: Neurophysiological foundations of emotions, attachment, communication, and self-regulation. W. W. Norton.

Schore, A. N. (2003). Affect dysregulation and disorders of the self. W. W. Norton.

Tronick, E. (2007). The neurobehavioral and social-emotional development of infants and children. W. W. Norton.

van IJzendoorn, M. H. (1995). Adult attachment representations, parental responsiveness, and infant attachment: A meta-analysis on the predictive validity of the Adult Attachment Interview. Psychological Bulletin, 117(3), 387–403. https://doi.org/10.1037/0033-2909.117.3.387