Ville Orell

Terapeuttisi Turussa

Avainsana: turvaton kiintymyssuhde

  • Kiintymyssuhde

    Kiintymyssuhde

    Kiintymyssuhteet ovat yksi ihmisen kehityksen ja hyvinvoinnin tärkeimmistä rakennuspalikoista. Ne muodostuvat jo varhaislapsuudessa, ja niiden vaikutus ulottuu koko elämänkaareen lapsuudesta aikuisuuteen ja vanhuuteen asti. Mutta mitä kiintymyssuhteet oikeastaan ovat, miten ne syntyvät ja minkälaisia seurauksia niillä voi olla? Tässä kirjoituksessa pureudutaan kiintymyssuhdeteoriaan ja sen käytännön merkitykseen, sekä pohditaan, miten voimme tukea turvallisten kiintymyssuhteiden syntymistä niin perheissä kuin muissakin ihmissuhteissa.  

    Mitä kiintymyssuhteet ovat? 

    Kiintymyssuhde on vuorovaikutuksen tuote. Se tarkoittaa emotionaalista yhteyttä, joka muodostuu lapsen ja hänestä huolehtivan aikuisen (yleisimmin vanhemman) välille. Tämä suhde toimii pohjana lapsen tunne-elämän kehitykselle, itsesäätelylle ja sosiaalisille taidoille. Kiintymyssuhdeteoria sai alkunsa 1900-luvun puolivälissä psykoanalyytikko John Bowlbyn ja tutkija Mary Ainsworthin työstä. He havaitsivat, että lapsen varhainen suhde hoivaajaan vaikuttaa siihen, miten lapsi oppii säätelemään tunteitaan, hakee turvaa ja muodostaa suhteita muihin. 

    Teorian mukaan lapsella on synnynnäinen taipumus hakeutua läheisyyteen ja turvaan oman hoivaajansa luo erityisesti stressin, pelon tai uuden tilanteen edessä. Tämä taipumus on evolutiivisesti järkevää, kun lähellä oleva aikuinen suojelee lasta vaaroilta ja auttaa selviytymään. Kiintymyssuhde toimii siis ikään kuin turvaverkkona, jolta lapsi voi ponnistaa tutkimaan maailmaa, mutta jonka luo voi palata, kun tarvitsee lohtua tai apua. 

    Se syntyy arjen toistoissa: katseissa, kosketuksessa, sanoissa ja siinä, miten aikuinen vastaa lapsen viesteihin. Kun vastaus on useimmiten riittävän herkkä, ennakoitava ja kannatteleva, lapsi oppii, että apua on saatavilla ja maailma on tutkittavissa. Jos vastaukset ovat poissaolevia, ailahtelevia tai pelottavia, lapsi oppii toisenlaisen logiikan eli tavat suojata itseään ja selvitä.  

    Temperamenttia ja kiintymyssuhdetta sekoitellaan joskus ja sitä, mikä vaikuttaa mihinkin. Temperamentti kertoo millä tavalla hermosto reagoi, kun kiintymyssuhde kertoo mitä odotan ihmisiltä, kun tarvitsen turvaa. Temperamentti ei määrää kiintymyssuhdemallia, mutta se voi värittää sen ilmenemistä ja vaikuttaa siihen, miten aikuinen vastaa lapseen, tai lapsi vastaa aikuisen reaktioon ja siten vaikuttaa turvan kokemukseen. 

    Kiintymyssuhteiden tyypit 

    Pääasiallisia tyyppejä on tunnistettu neljä. On tärkeää muistaa, että nämä tyypit eivät ole leimoja tai pysyviä ominaisuuksia. Kiintymyssuhteet voivat muuttua elämän aikana erityisesti turvallisten ihmissuhteiden ja vuorovaikutuksen kautta. 

    Turvallinen kiintymyssuhde 

    Turvallisesti kiintynyt lapsi luottaa siihen, että hoivaaja on saatavilla ja tukena. Hän uskaltaa tutkia ympäristöään, tietäen että apua on saatavilla tarvittaessa. Turvallinen kiintymyssuhde ennustaa usein hyviä sosiaalisia taitoja, joustavuutta ja kykyä muodostaa läheisiä ihmissuhteita myös myöhemmin elämässä. Aikuisuudessä tämä näkyy joustavana säätelykykynä läheisyyteen ja itsenäisyyteen. 

    Välttelevä kiintymyssuhde 

    Välttelevästi kiintyneet lapset ovat oppineet, että heidän tarpeisiinsa ei aina vastata. He saattavat vaikuttaa itsenäisiltä ja etäisiltä, mutta pinnan alla voi olla pettymyksen ja turvattomuuden tunteita. Myöhemmin elämässä tämä voi ilmetä vaikeutena luottaa muihin tai hakea tukea. Aikuisuudessa voi näyttäytyä vaikeudelta näyttää tarvitsevuutta, läheisyys tuntuu kuormittavalta ja vaikeutena ilmaista tarpeita. 

    Ristiriitainen (ambivalentti) kiintymyssuhde 

    Ristiriitaisesti kiintynyt lapsi kokee hoivaajan käyttäytymisen epäjohdonmukaisena: joskus hän saa tarvitsemaansa tukea, joskus ei. Tämä voi johtaa voimakkaisiin tunteenpurkauksiin, epävarmuuteen ja takertuvuuteen. Aikuisuudessa voi olla vaikeuksia tasapainoilla läheisyyden ja erillisyyden tarpeiden välillä ja voi näkyä epävarmuutena, takertumisena tai voimakkaana pelkona hylätyksi tulemisesta. 

    Jäsentymätön (disorganisoitunut) kiintymyssuhde 

    Turva ja pelko sekoittuvat samaan suhteeseen (fright without solution) esimerkiksi tilanteissa, joissa aikuinen käyttäytyy arvaamattomasti, laiminlyö tai on väkivaltainen. Tällöin lapsen on vaikea löytää johdonmukaista tapaa suhtautua läheisiinsä. Tämä voi heijastua monina psyykkisinä oireina myöhemmässä elämässä. Aikuisuudessa kaoottisia vaihteluita etäisyyden ja läheisyyden välillä ja usein yhteydessä traumatisoitumiseen ja säätelyn pettämiseen kuormituksessa. 

    Kiintymyssuhteiden pitkäaikaisvaikutukset 

    Varhaisilla kiintymyssuhteilla on kauaskantoiset seuraukset. Ne vaikuttavat paitsi siihen, miten lapsi suhtautuu muihin ihmisiin, myös hänen itsetuntoonsa, stressinsäätelyynsä ja kykyynsä selviytyä elämän haasteista. Turvallinen kiintymyssuhde on suojaava tekijä antan lapselle valmiuksia kohdata vaikeuksia, rakentaa luottamusta ja kehittää myönteistä minäkuvaa. Turvallisesti kiintyneet lapset ovat yleensä joustavampia ja sopeutuvampia niin sosiaalisesti kuin tunne-elämässäkin. 

    Turvattomat kiintymyssuhteet voivat puolestaan altistaa monenlaisille haasteille, kuten ahdistuneisuudelle, masennukselle, vaikeuksille ihmissuhteissa sekä käyttäytymisongelmille. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kiintymyssuhde ei määritä ihmisen kohtaloa: ympäristön muutokset, turvalliset aikuiset ja korjaavat kokemukset voivat vaikuttaa myönteisesti myös myöhemmässä elämässä. 

    • Tunteiden säätelyn vaikeudet: hermosto ei opi rauhoittumaan toisen avulla → heilahdukset ylivireyden ja alivireyden välillä. 
    • Luottamuksen ja läheisyyden haasteet: vaikeus turvautua; pelko hylkäämisestä; tarve pitää ihmiset etäällä. 
    • Minäkuvan ja arvon kokemuksen horjuminen: “olenko arvokas, jos en suoriudu / jos tarvitsen toista?”. 
    • Arjen ja ihmissuhteiden kuormitus: mustavalkoisuus, nopeat reaktiot, riitojen korjauksen vaikeus. 
    • Alttius traumatisoitumiseen: jos ympäristössä jatkuvaa turvattomuutta, hylkäämistä tai väkivaltaa hermosto voi oppia pysymään hälytystilassa. Yksilön mekanismeista riippuen voi johtaa erilaisiin kehityksellisiin haasteisiin tai kompleksiseen traumatisoitumiseen. 

    Kiintymyssuhteet aikuisiässä 

    Vaikka kiintymyssuhteiden juuret ovat varhaislapsuudessa, niiden merkitys ei rajoitu vain ensimmäisiin elinvuosiin. Aikuisenakin meillä on taipumus hakea läheisyyttä, tukea ja ymmärrystä toisilta ihmisiltä. Kiintymyssuhdeteoriaa onkin laajennettu koskemaan parisuhteita, ystävyyssuhteita ja jopa työelämän vuorovaikutustilanteita. Se, miten koemme läheisyyden ja turvan, vaikuttaa tapaan olla yhteydessä muihin ja reagoida esimerkiksi konflikteihin ja stressiin. 

    Aikuisten kiintymyssuhteet heijastelevat usein lapsuudessa opittuja toimintamalleja, mutta ne ovat myös muovautuvia. Parisuhteessa turvallinen kiintymyssuhde näkyy kykynä luottaa, olla haavoittuvainen ja jakaa tunteita avoimesti. Turvattomat kiintymystyylit voivat puolestaan johtaa esimerkiksi mustasukkaisuuteen, pelkoon hylkäämisestä tai vaikeuteen ottaa vastaan läheisyyttä. 

    Kiintymyssuhde myös aikuisten välillä – mitä samaa, mitä erilaista? 

    Kiintymyssuhteet eivät pääty lapsuuteen. Aikuisena ne jatkuvat niin sanottuina sisäisinä malleina: odotuksina ja kokemuksina siitä, voinko turvautua toiseen, kun minulla on hätä. Näiden mallien kohteita voivat olla puoliso tai läheiset ystävät. Myös terapiassa voidaan mallintaa, miten terve kiintymyssuhde toimii. 

    Perusidea on sama kuin lapsena – haen turvaa ja säädän tunteitani yhdessä toisen kanssa – mutta tapa tarkastella asiaa on erilainen: 

    • Lapsuudessa kiintymystä tutkaillaan yleensä käyttäytymisen kautta  
    • Aikuisuudessa sitä kartoitetaan useammin kertomusten ja itsearvioiden avulla, eli miten ihminen kuvaa suhteitaan ja odotuksiaan. 

    Aikuissuhteissa puhutaan usein neljästä tyylistä: 

    1. Turvallinen 
    2. Välttelevä (dismissing) 
    3. Ahdistunut/takertuva (preoccupied) 
    4. Pelokas-välttelevä (fearful-avoidant) 

    Nämä vastaavat osittain lapsuuden malleja, mutta eivät mene yksi yhteen. Ne ovat enemmänkin aikuisuuteen sovellettuja tapoja kuvata samaa ilmiötä. Tulen kirjoittamaan aikuisten maailmassa näkyvistä kiintymyssuhteista vielä tulevaisuudessa, joten en syvenny siihen enempää tässä. 

    Turvallisen kiintymyssuhteen tukeminen 

    Neuroplastisuus tekee mahdolliseksi, että uudet suhteet jättävät uusia muistijälkiä. Turvallisen kiintymyssuhteen syntymiseen ja säilymiseen voidaan vaikuttaa monin tavoin. Tärkeintä on sensitiivinen, ennakoiva ja johdonmukainen vuorovaikutus lapsen ja aikuisen välillä. Tämä tarkoittaa läsnäoloa, lapsen tarpeiden kuuntelua ja niihin vastaamista sekä myötätuntoa ja rajoja. Lapsen omien tunteiden ja kokemusten sanoittaminen auttaa häntä ymmärtämään itseään ja luottamaan siihen, että hänen tarpeensa otetaan vakavasti. 

    • Korjaava suhdekokemus: turvallinen, ennakoitava ja lämmin vuorovaikutus (puoliso, ystävä, terapeutti, oma vanhemmuus). 
    • Mentalisaation vahvistaminen: opitaan pitämään mieli mielessä – sekä oma että toisen – ja säätelemään tunteita yhdessä. 
    • Selkeä arjen ennakoitavuus: rutiinit, siirtymämerkit, toistuvat sanat ja eleet ankkureina. 
    • Rajan ja lämmön yhdistelmä: empatian sävyiset rajat: “näen sinut, ja samalla pidän raamit”. 
    • Virhe→korjaus: ei tarvita täydellisyyttä, tarvitaan myös tervettä syyllisyyttä. 

    Kasvattajan lisäksi opettajat ja muut ammattilaiset voivat tukea turvallisia kiintymyssuhteita tarjoamalla lapsille vakaita ja ennustettavia vuorovaikutussuhteita myös kodin ulkopuolella. Myös vertaistuki ja yhteisöllisyys vahvistavat lapsen kokemusta kuulumisesta ja hyväksytyksi tulemisesta. 

    Kiintymyssuhteet perheiden kanssa työskentelyssä 

    Perheiden kanssa työskenneltäessä kiintymyssuhteiden ymmärtäminen tarjoaa arvokkaan työkalun. Kun ammattilainen tunnistaa, miten kiintymyssuhteet vaikuttavat perheen vuorovaikutukseen, hän voi tukea turvallisempaa yhteyttä vanhemman ja lapsen välillä. 

    Kiintymyksen ymmärtäminen auttaa kohdentamaan tukea: 

    • Vanhemman reagointi lapsen tunteisiin: onko aikuinen saatavilla vai vetäytyykö/suuttuu? 
    • Lapsen käyttäytyminen: takertuminen, vetäytyminen, voimakkaat reaktiot voivat olla suojaavia strategioita. 
    • Vanhemman omat mallit: varhaiset kokemukset voivat toistua huomaamatta. 

    Työskentelyssä korostuvat sensitiivinen vuorovaikutus, psykoedukaatio, traumatietoinen työote ja turvallinen ammatillinen suhde, jossa työntekijän oma läsnäolo ja säätely toimivat mallina. 

    Kiintymyssuhde arjessa – 3 esimerkkiä 

    • Vanhemmuus: turvallinen aikuinen säätelee itseään ja vastaa lapsen tarpeisiin. Välttelevä taipumus voi tehdä läheisyydestä kuormittavaa. Tietoisuus auttaa korjaamaan. 
    • Parisuhde: ristiriitainen taipumus hakee varmuutta, välttelevä vetäytyy riidassa. Nimeä tauko ja sovi paluuajasta. 
    • Työelämä: turvallisuus näkyy yhteistyökyvykkyytenä ja palautteen vastaanottona. Jäsentymättömän kiintymishistorian piirteitä voi kuormituksessa näkyä rajoissa ja stressinsäätelyssä – tietoinen säätely ja rakenteet auttavat. 

    Usein kysyttyä 

    Voiko kiintymyssuhde muuttua aikuisena? 
    Voi. Uudet turvalliset suhteet ja toistuvat pienet korjaukset päivittävät sisäistä mallia ja rauhoittavat hermostoa. Eli tuovat turvaa. 

    Onko tämä sama kuin temperamentti? 
    Ei. Temperamentti kuvaa reagoinnin tyyliä. Kiintymyssuhde kuvaa opittua odotusta toisista ihmisistä. 

    Onko jäsentymätön aina merkki väkivallasta? 
    Ei. Mutta se liittyy vahvemmin pelkoon ja kaaokseen kuin muut mallit. Vaillejääminen ilman pelkoa näkyy useammin välttelevänä tai ristiriitaisena mallina. Pelon kokemus on kuitenkin subjektiivinen, joten tätä on vaikeaa mitata, minkä ihminen on kokenut pelottavaksi lapsuudessaan. Kokemukset jäävät sanattomiksi merkityksiksi, joita on vaikea kuvata jälkeenpäin.  

    Kiintymyssuhteet ovat muovautuvia

    Turvallinen kiintymyssuhde ei tarkoita täydellisyyttä, vaan riittävää hyvyyttä ja kykyä olla läsnä silloin, kun toinen tarvitsee ja juuri se riittää rakentamaan perustan kestävälle ja joustavalle suhteelle. 

    Yksi kiintymyssuhdeteorian tärkeimmistä viesteistä on toivo. Kiintymyssuhteet voivat muuttua. Kun turva ja pelko ovat sekoittuneet, tarvitaan kannattelevaa suhdetta ja näkyväksi tehtyä korjausta. Pienet toistuvat teot voivat auttavat rakentamaan uudenlaista tapaa olla yhteydessä toisiin. 

    Aikuisena voimme oppia tunnistamaan omia reaktioitamme, säätelemään tunteitamme ja rakentamaan turvallisempia suhteita. Tämä ei tapahdu hetkessä, mutta jokainen askel kohti ymmärrystä ja yhteyttä on merkityksellinen. 

    Lähteet

    Ainsworth, M. D. S., Blehar, M., Waters, E., & Wall, S. (1978). Patterns of Attachment: A Psychological Study of the Strange Situation. Hillsdale, NJ: Lawrence Erlbaum.

    Bartholomew, K., & Horowitz, L. M. (1991). Attachment styles among young adults: A test of a four-category model. Journal of Personality and Social Psychology, 61(2), 226–244.

    Bowlby, J. (1969/1982). Attachment and Loss, Vol. 1: Attachment (2nd ed.). New York: Basic Books.

    Cassidy, J., & Shaver, P. R. (Eds.). (2016). Handbook of Attachment: Theory, Research, and Clinical Applications (3rd ed.). New York: Guilford Press.

    Duschinsky, R. (2020). The Idea of Attachment. London: Routledge.

    Fonagy, P., Gergely, G., Jurist, E. L., & Target, M. (2002). Affect Regulation, Mentalization, and the Development of the Self. New York: Other Press.

    Hazan, C., & Shaver, P. R. (1987). Romantic love conceptualized as an attachment process. Journal of Personality and Social Psychology, 52(3), 511–524.

    Liotti, G. (2004). Trauma, dissociation, and disorganized attachment: Three strands of a single braid? Psychotherapy, 41(4), 472–486.

    Lyons-Ruth, K., & Jacobvitz, D. (2016). Attachment disorganization from infancy to adulthood. In J. Cassidy & P. R. Shaver (Eds.), Handbook of Attachment (3rd ed.). New York: Guilford Press.

    Main, M., Kaplan, N., & Cassidy, J. (1985). Security in infancy, childhood, and adulthood: A move to the level of representation. Monographs of the Society for Research in Child Development, 50(1–2), 66–104.

    Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL). (n.d.). Lapsen ja vanhemman kiintymyssuhde. https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/vanhemmuus-ja-kasvatus/lapsen-ja-vanhemman-varhainen-vuorovaikutus/lapsen-ja-vanhemman-kiintymyssuhde/

    Terveyskirjasto. (n.d.). Kiintymyssuhde. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01359

    Sinkkonen, J. (2019). Kiintymyssuhteet elämänkaaressa. Helsinki: Duodecim.

    Van IJzendoorn, M. H., Schuengel, C., & Bakermans-Kranenburg, M. J. (1999). Disorganized attachment in early childhood: Meta-analysis of precursors, concomitants, and sequelae. Child Development, 70(4), 1188–1218.

    Waters, E., & Cummings, E. M. (2000). A secure base from which to explore close relationships. Child Development, 71(1), 164–172.

  • Emotionaalinen laiminlyönti / osa1

    Emotionaalinen laiminlyönti / osa1

    “Mutta eihän mua kukaan lyönyt tai mitään”

    Tämän lauseen kuulen usein, kun ihmiset pohtivat lapsuuttaan ja miten tavallinen se oli. Emotionaalinen laiminlyönti ei näy mustelmina. Se ei ole huutoa eikä aina hylkäämistäkään. Se näkyy tyhjyytenä. Katse, vastaus ja tunne jäävät usein ilman vastausta. Se voi muodostua näkymättömäksi haavaksi, joka jättää kehon varuilleen jopa loppuelämäksi näkyen aikuisiän suhteissa muihin ja itseen.  

    Avaan tekstissä tätä ilmiötä, joka usein jää piiloon myös ihmiseltä itseltään. Siitä on jostain syystä vaikeaa puhua ja hankala tunnistaa, vaikka sen vaikutukset tuntuvat kehossa, ihmissuhteissa ja omassa sisäisessä maailmassa. Tekstin ei ole tarkoitus hakea syyllisiä, vaan kutsua uteliaisuuteen ja lopulta yhteyteen. 

    Kirjoitus käynnistää samalla useampiosaisen artikkelisarjan emotionaalisesta laiminlyönnistä ilmiönä sekä sen vaikutuksista eri elämän osa-alueisiin ja ihmissuhteisiin, syyllisyyteen ja korjaamiseen. Teksti koskettaa myös mentalisaatiota, vaikka sitä ei vielä varsinaisesti aiheena käsitellä. Heräämme kiinnostumaan, mitä tapahtuu itsessäni ja mitä toisessa. Lopussa on vielä muutama harjoitus emotionaalisen turvan tueksi. 

    Mitä emotionaalinen laiminlyönti on? 

    Emotionaalinen laiminlyönti tarkoittaa, että lapsen tunteita ei huomioida, peilata tai kohdata. Se ei ole sama kuin tunteiden kieltäminen, vaan se on tunteiden ohittamista. Lapsi jää yksin tunteidensa kanssa, ilman peiliä, ilman vastetta. 

    Hermosto ei tällöin saa viestiä: “Tämä tunne on ok ja et ole sen kanssa yksin.” Sen sijaan keho oppii, että tunteet ovat yksityisiä, ehkä jopa vaarallisia. Sen voisi ajatella myös olevan oman lapsen tunteiden pelkäämistä ja kavahtamista, jolloin lapsen tunteet muuttuvat sietämättömiksi. Kun tunteet muuttuvat sietämättömiksi ja jäävät ilman peiliä, säätely jää yksin lapsen hermoston tehtäväksi. Tämä on tehtävä, johon lapsen keho ei ole vielä valmis. 

    Emotionaalinen laiminlyönti on ennen kaikkea jonkin puuttumista. Pienet hetket, joissa lapsen sisäinen kokemus jää vaille vastetta: itku, jota ei kukaan nimeä; ilo, johon ei vastata; pelko, joka ohitetaan neuvoilla. Eli tällöin lapsen tunteita ei kannatella ja opeteta säätelemään. 

    Meitä ei auta etsiä yhtä isoa tehtyä virhettä tai vahingoittavaa tapahtumaa, vaan huomata toistuvuus. Laiminlyönti syntyy monista pienistä ohi menevistä hetkistä, ei yhdestä teosta. Mikä tässä on lohdullista, niin juuri pienet hetket ovat myös tie takaisin. 

    Kiintymyssuhde ja kehityksellinen trauma 

    Kun kompassi hajoaa. Turvallisessa suhteessa aikuinen vastaa tunteeseen ennakoitavasti: näen, nimeän, kannan. Kun vastaus on epätasaista tai usein poissa, lapsi oppii pärjäämään yksin (välttely) tai takertumaan (ristiriitaisuus).

    Emotionaalinen laiminlyönti liittyy useimmiten välttelevään tai ristiriitaiseen kiintymyssuhdemalliin. Toistuva vaillejääminen voi kuitenkin itsessään olla pelottavaa, kun lapsi jää yksin hädän kanssa. Kun tämä turvattomuus yhdistyy kaoottisiin tai pelottaviin tilanteisiin, voi syntyä myös jäsentymättömyyttä. Kiintymyssuhteita kuvaan yksityiskohtaisemmin omassa artikkelissaan.

    Pelko on subjektiivinen kokemus. Se tarkoittaa ihmisen omaa, henkilökohtaista ja sisäistä tapaa kokea ja tulkita asioita, miltä maailma tuntuu juuri hänelle, hänen näkökulmastaan.

    Jäsentymätön kiintymyssuhde taasen saattaa syntyä, kun turva ja uhka sekoittuvat. Tällöin aikuinen voi olla samaan aikaan tärkein turva ja pelon lähde, tai hän on tavoittamattomissa juuri silloin kun lasta pelottaa. Lapsi ei osaa ennakoida onko kohtaaminen pelottava vai lohduttava.

    Hermosto jää ristiriitaan kuvatusta kiintymyssuhteesta huolimatta. Riski turvattoman kiintymyssuhteen syntymiseen syntyy edellä kuvatuissa olosuhteissa, eli kaikki laiminlyönti ei johda jäsentymättömyyteen automaattisesti. Myös suojaavilla tekijöillä on vaikutusta. 

    Ristiriita jättää jäljen. Tällöin keho ja mieli eivät löydä johdonmukaista tapaa säädellä. Aikuisuudessa tämä voi tuntua nopeina siirtyminä ylikierroksilta lamaantumiseen, ristiriitaisena läheisyyden tarpeena ja vaikeutena pukea kokemus sanoiksi etenkin kuormituksessa. Se voi ilmetä vaikeutena luottaa tai tarpeena kontrolloida ympäristöä, jotta sisäinen kaaos pysyy hallinnassa. Ennen kaikkea se näkyy vaikeutena säädellä itseään ja toimintaansa. 

    Jos vaillejääminen ja turvattomuus ovat olleet toistuvia varhaisissa ihmissuhteissa, saattaa kuulla termin kehityksellinen trauma. Se ei ole yksi tapahtuma, vaan ympäristö, jossa yhteys ja säätely jäivät liian usein ilman tukea. Se on arjen rytmin, yhteyden ja ennakoitavuuden puuttumista. Se on sitä, että lapsi ei tiedä, mitä odottaa – ja siksi odottaa pahinta. Emotionaalinen laiminlyönti on yksi keskeinen reitti tähän. Palaan aiheeseen omassa artikkelissaan myöhemmin käsitellen mitä se on, miten se näkyy ja miten toipumista tuetaan. 

    Neglect of neglect – miksi ilmiö jää usein huomaamatta? 

    On helpompi puhua siitä, mitä on tapahtunut, kuin mitä ei ole tapahtunut. Emotionaalinen laiminlyönti on erityinen siksi, että se ei näy. Se ei jätä jälkiä, joita voisi osoittaa. Moni ei tiedä kokeneensa sitä, koska mitään “ei tapahtunut”. Mutta juuri se on ongelma, kun jotain jäi puuttumaan, ei tapahtunut. 

    Kulttuurissamme pärjääminen on hyve, ja tunteista vaikeneminen tuntuu luonnolliselta. Siksi laiminlyönti naamioituu “normaaliksi arjeksi”. Vanhemmassa tämä herättää helposti syyllisyyden piston, että miten on tehnyt väärin. 

    Tällaista ilmiötä kutsutaan “neglect of neglect” – laiminlyönnin laiminlyönti. Koska ei ole tapahtumaa, ei ole tarinaa. Koska ei ole kipua, ei ole oikeutusta. Mutta hermosto muistaa, ettei ollut peiliä, ei ollut vastetta, aikuiset eivät jaksaneet kannatella ikävää oloa ja sanoneet, että se on ok.  

    ”En ollut kenellekään ongelma, mutta en kokenut, että ketään olisi kovasti kiinnostanutkaan, mitä ajattelen.” 

    Vanhemman syyllisyys 

    Syyllisyys voi toimia kompassina, ei pelkästään tunteena, joka pitää poistaa, vaan merkkinä siitä, että yhteys on tärkeä. Syyllisyys voi tuntua musertavalta, mutta se ei ole tuomio, vaan kutsu uteliaisuuteen sille, mitä lapseni on ehkä jäänyt vaille. Syyllisyys onkin hyvä nähdä inhimillisenä väylänä yhteyden korjaamiseen. 

    On tärkeää muistaa, että kukaan ei ole täydellinen vanhempi. Moni on tehnyt parhaansa niillä eväillä, joita itselle on annettu. Emotionaalinen laiminlyönti ei ole tietoista, vaan se voi olla seurausta omasta historiasta, uupumuksesta tai siitä, ettei kukaan koskaan opettanut, miten tunteita kohdataan. Se voi olla myös ylisukupolvista liittyen vanhemman omiin selviytymiskeinoihin, joita voi onneksi opetella tunnistamaan ja muotoilemaan uudelleen.  

    On edelleen tärkeää huomioida, että lapsi ei tarvitse täydellisyyttä, vaan toistoa: katse, utelias kysymys, viipyminen vierellä, pieni paluu hetkeen, joka meni ohi.  
     

    ”Huomasin, etten äsken kuunnellut sinua kunnolla. Yritetään vielä, kerro lisää.” 
     

    Hermosto on joustava. Yhteys voi rakentua uudelleen. Pienet hetket, joissa lapsi – tai aikuinen lapsi – tulee nähdyksi, voivat korjata enemmän kuin suuret puheet. Syyllisyys ei ole este, vaan mahdollisuus pysähtyä ja kysyä: “Mitä tarvitaan juuri nyt?”  

    Kun huomaat sanovasi “tehdään uudestaan, kuuntelen nyt”, jokin sisällä alkaa järjestyä uudelleen pala kerrallaan. Myös me aikuiset tarvitsemme toistoa. 

    Ammattilaisen näkökulma laiminlyöntiin 

    Emotionaalisesta laiminlyönnistä puhuminen haastaa myös ammattilaisen, koska puhumme jonkin puuttumisesta emmekä näkyvästä teosta. Kun mitään konkreettista ei “tapahdu”, syntyy helposti tarve tarttua diagnoosiin, ohjeisiin tai kiirehtiä ratkaisuun. 

    Vanhemman syyllisyys on vaikea aihe, jota meidän ammattilaistenkin on välillä hankala käsitellä ja kohdata, saati tunnistaa. Vanhemman syyllisyys herättää epämukavuutta, jolloin se kysyy herkkyyttä ammattilaisen omalle sisäiselle kokemukselle, ei vain reagoimista asiakkaan näkyvälle käyttäytymiselle.  

    Kun vanhemmassa nousee syyllisyys, se voi herättää meissä auttamishätää: pelkoa, että sanoilla satutamme, halua pehmentää liikaa tai vaihtaa aihetta. Nämä ovat ymmärrettäviä suojareaktioita ja juuri siksi meidän on osattava pysähtyä myös itsemme äärelle. 

    Ammattilaisen työ on pitää “mieli mielessä” kahteen suuntaan: vanhemman ja omansa. Kun tunnistaa omat suojareaktionsa, tilaa avautuu vanhemman syyllisyydelle ilman, että sitä pitää kiirehtiä pois. 

    Auttamistyön kannalta tämä on tärkeä aihe ja iso aihe, kun puhutaan yhteyden uudelleenluomisen vastuunjaosta ja terveestä syyllisyydestä. Koitan kuitenkin malttaa pitää tekstin sopivan lyhyenä. Tulen tekemään näihin teemoihin liittyen oman artikkelinsa. 

    Mitä hermosto tarvitsee ja miten yhteyttä rakennetaan uudelleen? 

    Turvaa ei rakenneta pelkillä sanoilla, vaan suhteilla, rajoilla ja rytmeillä. Hermosto kaipaa kolmea asiaa: 

    • Yhteys: nähdyksi ja kuulluksi tuleminen, myös silloin kun olemme keskeneräisiä. 
    • Rytmi: toisteisuus, joka antaa keholle ennakoitavuutta (uni, ravinto, liike, pysähtyminen). 
    • Ennakoitavuus: sopivasti rajoja ja rutiineja; mitä vähemmän arvaamattomuutta, sitä enemmän kapasiteettia säätelyyn. 

    Aloita siitä, missä juuri nyt olet. Yhteys ei synny tempuista, vaan hetkistä, joissa olemme läsnä. Kun olet toisen kanssa – tai itsesi kanssa – kokeile uteliaisuutta ennen asioiden ratkaisemista tai vastaamista. “Miltä tämä tuntuu? Mitä tässä tapahtui minulle/meille?” Usein jo kysymys tekee tilaa. 

    Seuraava askel on tunteen hetken kestäminen. Hiljaisuuskin on yhteyttä, jos sen kannattelee. Kolme rauhallista hengitystä yhdessä (tai itseä varten) riittää usein laskemaan kierroksia, jotta sanat voivat järjestyä. Vasta sitten on tarve neuvoille, toimintasuunnitelmille tai rajoille. 

    Yhteys syvenee palaamalla. Jos hetki meni ohi, yhteys ei ole pilalla – siihen voi palata: “Mietin äskeistä. Haluaisin kuulla vielä, mitä sinussa liikkui.” Sama toimii myös sisäisesti: “Huomasin, että ohitin tunteeni äsken. Pysähdytään nyt.” Paluu ja korjaus rakentavat luottamusta varmemmin kuin täydellinen suoritus. 

    Kun nämä mikrohetket toistuvat, syntyy rytmi: ennakoitavuus, jossa mieli ja keho oppivat, että tilaa on. Ytimeen kiteytyy viesti, joka kantaa sekä suhteissa että omassa arjessa: olen tässä – en ole yksin. 

    Et ole emotionaalinen laiminlyönti 

    Se ei määritä ketään pysyvästi, se ei ole identiteetti, vaan kokemus. Se on ilmiö, joka jää usein huomaamatta ja sitä voi oppia tunnistamaan. Kun sen näkee, voi alkaa rakentaa uutta. Hermosto oppii koko elämän ajan. Yhteys voi syntyä uudelleen ja uudelleen katse, oivallus ja henkäys kerrallaan. 

    Jos tämä teksti herätti sinussa ajatuksia, tunteita tai kysymyksiä, olet tervetullut tutkimaan niitä kanssani. Voit tulla yksin tai yhdessä. Turvan tunne ei kuitenkaan ole yksin itsestä kiinni, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen.   

    Harjoituksia emotionaalisen turvan tueksi 

    Tunteen tunnistaminen 

    Pysähdy kerran päivässä ja kysy: 

    • “Miltä minusta tuntuu juuri nyt?” 
    • “Mikä tarve voisi olla tämän tunteen alla?” 

    Rytmin luominen 

    Valitse yksi pieni toistuva hetki päivään: 

    • Lasillinen vettä. 
    • Kolme hidasta uloshengitystä. 
    • Jokin musiikki aamuisin. 

    Yhteyden mikrohetki 

    • Katso toista lempeästi 
    • Nimen sanominen kutsuu toisen näkyväksi. 
    • Tee yksi konkreettinen huomio tai kiinnostu: “Mitä mietit nyt?” ”Minulle näyttää, että olet kiireisen oloinen?” 

    Ei neuvoa, ei ratkaisua – vain yhteyden luominen. Tärkeintä ei ole täydelliset sanat, vaan tapa olla toisen kanssa. Usein jo se, että joku pysähtyy ja sanoo “Huomaan sinut”, riittää aktivoimaan hermoston turvajärjestelmän. 

    Lähteet


    Ainsworth, M. D. S.; Blehar, M. C.; Waters, E. & Wall, S. 1978. Patterns of Attachment: A Psychological Study of the Strange Situation. Hillsdale (NJ): Lawrence Erlbaum Associates. Viitattu 28.8.2025. https://doi.org/10.4324/9781315802428 

    Cassidy, J. & Shaver, P. R. (toim.) 2016. Handbook of Attachment (3. painos). New York: Guilford Press.  

    Feldman, R. 2017. The neurobiology of human attachments. Trends in Cognitive Sciences, 21(2), 80–99. Viitattu 28.8.2025 https://doi.org/10.1016/j.tics.2016.11.007 

    Isosävi, S; Ruismäki, M & Kaunisto, S-L. 2024. Traumatisoituminen ja perhesuhteet. Traumaterapiakeskus. 

    Klaavu, J. 2023. Lapsuuden kehityksellinen trauma. Helsinki: Viisas elämä. 

    McLaughlin, K. A. & Sheridan, M. A. 2014. Dimensions of early experience and neural development: Deprivation and threat. Trends in Cognitive Sciences, 18(11), 580–585. https://doi.org/10.1016/j.tics.2014.09.001 

    Main, M. & Solomon, J. 1990. Procedures for identifying infants as disorganized/disoriented during the Ainsworth Strange Situation. Teoksessa Greenberg, M. T.; Cicchetti, D. & Cummings, E. M. (toim.) Attachment in the Preschool Years: Theory, Research, and Intervention, 121–160. Chicago: University of Chicago Press. Viitattu 28.8.2025. https://press.uchicago.edu/ucp/books/book/chicago/A/bo3774473.html. University of Chicago Press 

    Norman, R. E.; Byambaa, M.; De, R.; Butchart, A.; Scott, J. & Vos, T. 2012. The long-term health consequences of child physical abuse, emotional abuse, and neglect: A systematic review and meta-analysis. PLOS Medicine, 9(11), e1001349. https://doi.org/10.1371/journal.pmed.1001349 

    Punkanen, M. 2025. Traumatisoitunut keho ja mieli. Tuuma. 

    Rautkallio, A-M. 2024. Vakauttava pari- ja perheterapia: kurssiaineisto. Ei julkinen lähde. 

    Sinkkonen, J. 2019. Kiintymyssuhteet elämänkaaressa. Duodecim. 

    Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) 2024. Lapsiin kohdistuva väkivalta ja sen ehkäiseminen. Viitattu 28.8.2025. https://stm.fi/lapsiin-kohdistuva-vakivalta-ja-sen-ehkaiseminen.  

    Suomen mentalisaatioinstituutti. 2024. Mentalisaatio. https://www.mentalisaatio.fi/mentalisaatio/ 

    Teicher, M. H. & Samson, J. A. 2016. Annual Research Review: Enduring neurobiological effects of childhood abuse and neglect. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 57(3), 241–266. https://doi.org/10.1111/jcpp.12507 

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024. Lapsiin kohdistuva väkivalta. Viitattu 28.8.2025. https://thl.fi/aiheet/vakivalta/eri-ryhmat-ja-vakivalta/lapsiin-kohdistuva-vakivalta.  

    THL – Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (Koodistopalvelu) n.d. ICD-10 Z62.4 – Lapsen emotionaalinen laiminlyönti. Viitattu 28.8.2025. https://koodistopalvelu.kanta.fi/codeserver/pages/code-view-page.xhtml?classificationType=1&conceptCodeKey=100064996&hierarchyView=true 

    Terveyskirjasto (Duodecim) 2024. Kiintymyssuhteet ja kiintymyssuhdemallit. Viitattu 28.8.2025. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk01359 

    Tronick, E. Z.; Als, H.; Adamson, L.; Wise, S. & Brazelton, T. B. 1978. The infant’s response to entrapment between contradictory messages in face-to-face interaction. Journal of the American Academy of Child Psychiatry, 17(1), 1–13. https://doi.org/10.1016/S0002-7138(09)62273-1 

    Tronick, E. Z. 2007. The Neurobehavioral and Social-Emotional Development of Infants and Children. New York: W. W. Norton & Company. Viitattu 28.8.2025. https://wwnorton.com/books/9780393705171 

    Van der Kolk, B. 2024. Jäljet kehossa — Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla (suom. T. Hartikainen). Helsinki: Viisas Elämä.  

    Yhdistys MLL – Mannerheimin Lastensuojeluliitto n.d. Lapsen ja vanhemman varhainen vuorovaikutus. Viitattu 28.8.2025. https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/vanhemmuus-ja-kasvatus/lapsen-ja-vanhemman-varhainen-vuorovaikutus